torstai 10. elokuuta 2017

Reilirinkan sisältö: Mitä pakata mukaan reilille?

Ajattelin vähän avata, mitä kaikkea tälle kuukauden mittaiselle reissulle pakkasin mukaan. Ensinnäkin, mukana mulla on Ospreyn 50 litrainen rinkka, jonne sai hyvin mahtumaan kaiken tarvittavan. Lisäksi mukana on pieni käsilaukku, mihin mahtuu juuri sopivasti puhelin, lompakko, passi ja junaliput.

Reilatessa liikun paljon junalla ja kävellen, joten rinkkaa tulee kannettua selässä aikamoisia määriä. Tavoitteena olikin pitää se mahdollisimman kevyenä, eli pakata mahdollisimman vähän. Vaatteet nyt vievät suurimman osan tilasta, ja koska reissuuni kuuluu niin kaupunkiseikkailuja, rannalla löhöilyä kuin vuoristossa patikoimistakin, oli oikeiden vaatteiden valinta suurin haaste.


Mukaan valikoitui:
× 2 toppia
× shortsit
× mekko
× maksihame
× sukkahousut (jätin farkut suosiolla kotiin)
× flanellipaita
× kevyt ulkoilutakki
× juoksuhousut
× farkkutakki
×bikinit
× iso huivi
× varvastossut hostelliin
× tukevat kävelykengät
× ballerinat ravintoloihin yms
× sukkia ja alusvaatteita n. viikon ajaksi


Määrä näyttää listattuna paljolta, mutta osa vaatteista on kuitenkin aina päällä, ja kaikki vaatteeni mahtuivat yhteen packing cubeen. Ne ovatkin paras tapa säästää tilaa repussa, sekä pitää kaikki nätisti järjestyksessä. Packing cubet ovat siis vetoketjulla varustettuja kankaisia "pusseja" joihin saa puristettua paljon tavaraa pieneen tilaan. Omani (4 kpl) ostin ikeasta noin kymmenellä eurolla.

Muita mukaan lähteviä tavaroita ovat tietysti:
× hygieniatarvikkeet (omassa cubessaan totta kai)
× pyykinpesupulveria (esim. minigrip-pussissa)
× iso ja pieni pyyhe (mikrokuitukangasta)
× kamera
× laturit
× vierasta valuuttaa tarpeen mukaan
× pari kirjaa
× kuulokkeet
× penaali
× muistivihko reissupäiväkirjaksi
× pelikortit
× laastareita yms
× turvasumutin (matkustan yksin, joten just in case!)
× päiväreppu rullattuna rinkan sisälle
× kopiot kaikista asiakirjoista (passi, matkaliput yms)



Nämä kaikki mahtui mukaan tosi hyvin, enkä ole muuta reissullani kaivannut. Hyvä sääntö pakatessa reppureissulle on valita vain välttämättömimmät ja niistä vielä karsia puolet! ;)
Onko teillä jotain pakkausvinkkejä, ja mitä ilman ette ehdottomasti lähde reissuun? 

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen postaus! :) Mä tykkään lukea ja katsella mitä muut pakkaavaat reissuille! Hyvin noilla pärjää ja hyvin oot saanut ne mahtumaan noilla packing cubeilla. Pitäisi itsekkin ostaa niitä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo suosittelen noita packing cubeja tosi paljon, varsinki jos on mukana vaan päältä avattava rinkka.

      Poista
  2. Täytyy palailla tähän pakkaillessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää saatat kyllä tarvita vähän isomman aurinkorasvan mukaan 😍

      Poista