maanantai 6. marraskuuta 2017

Interrail: Kuinka paljon 3 viikkoa rautateillä matkaten maksoi?



Elokuussa lähdin kolmeksi viikoksi reilaamaan yksin Itä- ja Keski-Eurooppaan suunnaten. Nyt olisi aika katsoa taaksepäin ja vähän valottaa sitä, kuinka paljon reissuni maksoikaan. 

Avaan tässä postauksessa matkan tarkat kulut jättämättä mitään pois. Olin laskenut itselleni melko tiukan budjetin, jolla pystyi kuitenkin nauttimaan reissusta ja ostamaan vähän tuliaisiakin. Päiväbudjetikseni muodostui 35€, joka kattoi kaiken reissun päällä kuluvan, poislukien siis lennot ja interrail-kortin. Toivottavasti tästä katsauksesta on jollekin omaa reissuaan suunnittelevalle hyötyä :)

Matkustaminen. Suurimmat kuluni reissussa oli luonnollisesti itse matkustamiseen käytetty raha. Pelkästään reililipun hinta vei ison osan matkakassaa, ja sen lisäksi tarvitsin lentolipun lähtöpisteeseeni Puolaan sekä paluulipun päätepisteestä Italiasta. Lisäksi joihinkin juniin täytyi ostaa istumapaikan varaus, joihin meni hieman rahaa vielä pitkin matkaa. Käytin myös pari kertaa bussia sopivien junayhteyksien puuttuessa.

Kulkemiseen käytin:
Interrail-lippu (+12 € hukkumisturva): 406€ 
Lentolippu Helsinki-Krakova: 110€
Lentolippu Milano-Helsinki:106€
Paikkavaraukset ja bussit: 97€
Yhteensä: 719€

Majoitus. Majoituin koko reissun hostelleissa jaetuissa huoneissa. Olin varannut alkumatkalle yöpaikat valmiiksi, mutta muuten etsin yösijan hostelworldista yleensä päivää ennen seuraavaan kaupunkiin saapumista. Sesongista huolimatta yöpaikan löytäminen ei ollut ongelma, vaikkakin elokuussa hinnat saattoivat olla korkeammalla. Yleensä parhaimmat ja edullisimmat hostellit olivatkin jo menneet, mutta sain kuitenkin ihan mukiinmenevät majoitukset 15-25€/yö.

Majoituksiin meni yhteensä 409€.

Ruoka ja juoma. Suurimmaksi osaksi tein itse ruokani hostellin keittiössä. Kävin kuitenkin pari kertaa syömässä ravintolassa, ja hain silloin tällöin vatsan kurniessa ruokaa myös lähimmästä pikaruokakojusta. Veden sain koko reissun ajan ilmaiseksi hanasta, enkä juonut juurikaan alkoholia, joten nämä kulut koostuvat pitkälti kiinteästä ravinnosta :D

Ruokaan ja juomaan meni yhteensä 152€.

Ostokset, pääsyliput yms. Muuhun ylimääräiseen ei hirveästi mennytkään rahaa, koska maailma on täynnä niin hienoja ilmaisiakin asioita! Kuitenkin esimerkiksi Budapestissä piti päästä kylpylään ja Sloveniassa upeisiin luoliin perheelle tuotavia tuliaisia unohtamatta. Näihin kuluihin laskin myös pari euroa maksavat museoliput sekä metroliput (joiden ostaminen "unohtui" kyllä turhan useasti).

Näihin "ylimääräisiin menoihin" kului yhteensä 101€.

Koko reissun yhteishinnaksi siis tuli 1 381€, jonka keräsin säästämällä pienestä myyjän palkastani. Päiväbudjettini vähän venyi alkuperäisestä suunnitelmasta (joka oli 25€), mutta eipä se näin lyhykäisellä reissulla onneksi näkynyt loppusummassa liiaksi. Monen kuukauden reissulla homma voisi olla eri. Kannattaakin pitää huoli että rahaa löytyy tarvittaessa myös budjettia enemmän yllättävien tilanteiden varalle :)

4 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen postaus :) Interreilaus on pakko vielä itsekin joku vuosi toteuttaa :D

    http://kanervaneuvonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen postaus! :) Ei yhtään paha summa! Mä itse oon melkoinen tuhlailija reissuissa, mutta reissut onkin mulle arjen luksusta. En oo koskaan yöpynyt muualla kuin hotelissa ja aina käyty ravintoloissa syömässä. Tosin nyt oon huomannut, että shoppailu on vähentynyt sekä useimmiten tulee jostakin kojusta napattua ruokaa. Tää postaus pisti kyllä ajattelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ja kiva että herätti ajatuksia! Yleensä mullaki tulee käytettyä lyhyissä reissuissa enemmän rahaa, mutta pidemmällä reissulla on helppo nipistää tuosta päiväbudjetista, kun näkyy siinä loppusummassa mitä enemmän on tuhlaillu päivittäin :D

      Poista