sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Warner Bros Studio Tour London, Harry Potter -elokuvien taikaa

Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, kaikki kuvattu kännykän kameralla.

 Hogwarts Express - pikajuna Tylypahkaan!

Viimeksi ollessani Lontoossa syyskuussa 2016 kävin Harry Potter -fanin must-see paikassa: Warner Bros Studio Tour - the making of Harry Potter eli elokuvastudiolla, jossa Harry Potter -filmit on kuvattu, ja jossa on esillä yleisölle laaja kokoelma alkuperäisiä elokuvissa käytettyjä lavasteita. Studio on avattu vuonna 2012 ja lavastekokoelmat muuttuvat säännöllisesti tuoden mukanaan aina jotain uutta ja vieden vanhaa pois. Tänä keväänä studion nettisivujen mukaan kokoelmiin on lisätty pysyväksi osaksi lavasteita Kielletystä metsästä.

Hämäkäk

Jättimäiset shakkinappulat

Viistokuja, lempparini

Olin itse hieman vastahakoinen kuultuani Warner Brosin Harry Potter -kierroksesta, sillä kierros on melko kallis (yksi aikuinen 37-39 puntaa), ja hommassa haisi rahastus. Matkaseurani sai kuitenkin lopulta puhuttua pääni ympäri, ja olihan paikka vaikuttava!

Nähtävää on joka puolella, ja rekviisiittaa löytyy isoa ja pientä. Kävelin Viistokujan ja Tylypahkan suuren salin läpi, spottasin jättimäiset shakkinappulat, joilla Harry, Ron ja Hermione pelasivat ensimmäisessä elokuvassa ja ihmettelin huonetta täynnä elokuvien örkkejä ja otuksia. Osa lavasteista oli melko yllättäviäkin: esimerkiksi Tylypahkan suuren salin katto oli vain hädin tuskin minun itseni mittainen pienoismallirakennelma. Studiolla vierähti aikaa reilut pari tuntia, mutta kärsivällisempi ihminen jaksaa tutkiskella paikkoja varmasti kaksinkertaisenkin ajan.

Harryn portailla Likusteritie 4:ssä

"I must not tell lies." Dolores Pimennon työhuone

Studiopaikalle kulkemiseenkin kannattaa varata aikaa, sillä Warner Brosin studiot eivät ole oikeastaan Lontoossa, vaan lähiseudulla 30 km päässä Lontoon keskustasta. Studiokierroksen virallisilta nettisivuilta löytyy ohjeet, kuinka päästä paikalle. Itse otimme junan Lontoon Victoria Stationilta, josta matka Watford Junctionille maksoi eestaas noin 5 puntaa. Kannattaa huomata, että koska matka on niin pitkä, Lontoon sisäinen Cloyster-kortti ei käy perille asti. Itse tosin unohdin tämän, eikä se ollut pääteasemalla ongelma, kun maksoin matkani siellä. Watford Junctionin pienen juna-aseman edestä lähti 2,5 punnan hintainen bussikuljetus suoraan studiolle 20 minuutin välein. Siellä edessä olivat melko nopeasti kulkevat jonot ensin tiskille lippujen lunastukseen, ja siitä sisälle studioon.

Dumbledorin kanslia

Suuri sali


Taikajuomaluokka

Huomaa, että liput studiokierrokselle pitää aina ostaa netistä etukäteen, ja lipuissa on määrätty kellonaika, jolloin kierroksesi alkaa. Sisälle studion näyttelytiloihin mennään nimittäin ryhmänä, mutta alkuesittelyn jälkeen kokoelmia saa tutkia vapaasti. Jos myöhästyt lipussa lukevasta ajasta, älä kuitenkaan panikoi (minä olen tehnyt sen jo puolestasi). Tapani mukaan lähtö jäi nimittäin viime tippaan, jonka takia myöhästyimme puoli tuntia, mutta studiolla se ei ollut mikään ongelma.


Studiolta löytyy myös ison huoneen kokoinen pienoismalli Tylypahkasta

Linkki Studio Tourin virallisille kotisivuille: https://www.wbstudiotour.co.uk/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Last September when I was visiting London, I went to see Warner Bros Studio Tour- the making of Harry Potter. It was quite expensive (39 £ for an adult) but I really liked it! I'm a huge Harry Potter fan so you can imagine how excited I was to see all those real props that were used when filming Harry Potter movies.

All these pictures are from there and taken with phone camera. I'm sorry about the bad quality!

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi mäki oon aina halunnut käydä tuolla! Tosi siistiä ja muutenkin tykkään sun blogista niin jäin lukijaksi :) <3

    http://jessyina.blogspot.nl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämäkin käyn katsastamassa sun blogin! Toi oliki kyllä ihan huippu paikka :) suosittelen käymään jos on matkalla Lontoossa.

      Poista