perjantai 4. elokuuta 2017

Krakova kahdessa päivässä


Mariankirkko vanhankaupungin aukiolla

Tällä hetkellä istun Bratislavassa hostellissa, ja olisi aika katsoa pari päivää taaksepäin: nimittäin Krakovaan, missä vietin juuri kaksi kokonaista päivää (oikeasti tavallaan 3, jos lasketaan junamatkat ynnä muut). Krakova on Puolan "kulttuuripääkaupunki", josta löytyy kokemista niin viikonlopuksi kuin pidemmäksikin reissuksi. Reilaamassa olen liikkeellä pienellä päiväbudjetilla, mutta tekemistä ja näkemistä riitti silti!

Majoituin Krakovassa (yllätys, yllätys) hostellissa, lähellä vanhaa kaupunkia, joten keskeisimmät nähtävyydet olivat kaikki kävelymatkan päässä. Vietinkin paljon aikaa vanhan kaupungin alueella, josta luonnollisesti löytyy myös paljon ravintoloita ja kahviloita. Saadakseen nopean kuvan kaupungista, suosittelen käymään ilmaisilla kaupunkikierroksilla, joita järjesti ainakin pari eri tahoa Krakovassa. Kierrokset tehdään kävellen ja kestävät yleensä n. 1,5-2 tuntia, eikä niille osallistuminen maksa mitään. Lopuksi oppaalle voi jättää halutessaan tippiä, jos piti kierroksesta. 

Vanha kaupunki on myos täynnä toinen toistaan vanhempia ja kauniimpia kirkkoja, joissa lähes kaikissa vierailu on ilmaista. Itse taisin käydä neljässä kirkossa ihastelemassa arkkitehtuuria, taidetta ja historiaa. Krakovan vanhan kaupungin aukiolla seisoo kaksitorninen Mariankirkko, sekä 1200-luvulta asti säilynyt kaupungintalon torni, jonka jyrkkiä ja pieniä portaita pääsin kiipeämään pientä parin euron pääsymaksua vastaan. Ylhäältä avautui upeat näkymät, joskin niitä sai katsoa vain ikkunan takaa.



Mariankirkko


Maisemat kaupungintalon tornista

Krakovassa muita keskeisiä paikkoja ovat myos Wawelin linna, jonka sisäpihalle on aina vapaa pääsy. Lisäksi 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista on suosittu vanha juutalaiskaupunginalue Kazimierz, joka on täynnä persoonallisia baareja, kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Isommalla budjetilla tuolla voisi kierrellä vaikka kokonaisen päivän!



Kazimierz



Wawelin linnasta

Hintataso Puolassa on huomattavasti halvempi kuin Suomessa, ja pärjäsin hyvin 20 euron päiväbudjetilla, joka sisälsi myos hostellin ja ruuat. Söin tosin ulkona vain kaksi kertaa: ensimmäisenä iltana terassilla olut ja pierogit (puolalaisia "nyyttejä" kasvis- tai lihatäytteellä) maksoi 8 euroa, ja kuvan täytetty, uunissa paahdettu patonki, zapiekanki noin 2 euroa. Muuten ostin ruokatarpeet kaupasta ja kokkasin hostellin keittiössä.

2 euron zapiekanki

Krakova on myös lyhyen junamatkan päässä Auschwitzista, toisen maailmansodan aikaisesta keskitysleiristä, joka toimii nykyään museona muistuttamassa tuon ajan julmuuksista. Tämä on paikka, jossa olisin ehdottomasti halunnut vierailla, mutta lämpotila oli päivisin reippaasti yli 30 paremman puolella, ja elokuussa paikka on todella tukossa, joten katsoin parhaaksi jättää siellä vierailun toiseen kertaan.


Kaiken kaikkiaan Krakova vei sydämeni, ja aion ehdottomasti palata takaisin. Pidin kaupungin tunnelmasta enemmän kuin Varsovasta, jossa olin aiemmin, ja esimerkiksi vanhakaupunki tuntui autenttisemmalta, kun tiesi, että lähes kaikki rakennukset olivat alkuperäisiä. Varsovan vanhakaupunki on nimittäin uudelleen rakennettu, sillä se tuhoutui pahasti toisen maailmansodan pommituksissa. Suosittelen Krakovaa ehdottomasti kaikille! :)

8 kommenttia:

  1. Voi ihana postaus! Oon niin kade, sillä Puola kiinnostaa mua kohteena kovasti. Tosi nättejä kuvia! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Puola onkin upea paikka, kannattaa ehdottomasti käydä jos tilaisuus tulee :)

      Poista
  2. Vautsi mitä kuvia, ihanan näkönen paikka!

    VastaaPoista
  3. Krakovassa on tullut käytyä useamman kerran. Kazimierz on kotini ja sinne aina jää osa itsestä. Ihana postaus <3 Meidän viime reissusta voi käydä lukemassa...

    http://villananna.blogspot.fi/search/label/Krakow

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan ihania reissukertomuksia sulla, Kazimierz on kyllä loistava paikka :)

      Poista
  4. Oi, ihania kuvia! Mulla on kova matkakuume ja Krakova kiinnostaa kovasti kun sinne olis helppo mennä! Mä en tiedä Puolasta oikein mitään, joten ihan innoissani luen näistä! :)

    https://taruanuelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krakova on kyllä tosi kiva kohde, suosittelen :) Itekin kovasti haluaisin käydä uudestaan, mutta eri aikaan; varmasti kaunis myös esim syksyllä.

      Poista